tiistai 26. toukokuuta 2015

Rikkonaisten sateenvarjojen kokoelma

Kun yö värittää -sadussa  
sade säestää 
Värinauttisisarusten      
matkaa läpi öisen talon

Näyttelyynkin haluttiin siis ehdottomasti sadetta
ja niin heräsi kysymys
Miltä sade näyttäisi jos se tehtäsiin lankojen avulla?

Monan Sanasateenvarjo 
inspiroi Annia
virkkaamaan sadetta 
 rikkinäiseen sateenvarjoon kierrätyslangoista 
ja kiiinittämään niihin pisaroiksi helmiä ja paljetteja.

Sitten sateenvarjoja löytyi lisää
(ihmiset hylkäävät niitä helposti linja-autopysäkeille ja puistonpenkeille)
ja niin syntyi rikkinäisten sateenvarjojen kokoelma, 
jonka tekemiseen on osallistunut Annin ja Monan lisäksi myös Värinauttien ystävät.

Ja KAS NÄIN! 






Sataa 

sataa 

ropisee!






tiistai 19. toukokuuta 2015

Uniteltta

Missä Värinautit nukkuvat?

No teltassa tietenkin!

Eikä missä tahansa teltassa vaan Värinauttiperinteiden mukaisesti
Hänen kuninkaallisessa uniteltassaan,
jonka katolla komeilee kultainen kruunu.

Kankaat saatiin kokoon keräyksellä

ja ne värjättiin yhdessä 
eräänä kankaiden värjäämiseen sopivana 
aurinkoisena kesäpäivänä
ja niin ne liehuivat sinisyyttään tamperelaisella parvekkeella.

Mona kurkkaa teltasta.


Mona suunnitteli, ompeli ja kasasi teltan ja sen sisäkankaan 
yhdessä apujoukkojensa kanssa Nokialla
ja kokonaisuudesta tuli upeampi kuin Anni koskaan osasi kuvitellakaan.

Sisälle laitettiin tietysti discopallo niitä iltoja varten, 
kun uni ei meinaa tulla ja on tanssittava itsensä väsyksiin.

Sisällä kuuluvat ja teltan sisäkankaaseen kuvitetut 
Värinauttien unet tehtiin siten, että 
Mona kirjoitti Annille unen, jonka Anni kuvitti
ja 
Anni piirsi Monalle unikuvia, jotka Mona sanoitti.

Näistä unista koottiin teltan sisälle ääninauha,
jossa unet sekoittuvat toisiinsa luoden unensekaista tunnelmaa.

Paina siis pääsi tyynyyn kruunatussa uniteltassa
 ja tutustu Annun ja Unnan uniin taskulampun valossa. 

". Kala oli hauki. Tai ainakin hauentapainen." Annin luonnos

maanantai 4. toukokuuta 2015

Avajaispäivän tunnelmia Oulussa

Lumotut sanat -festivaalin info

Näyttelyn vieraskirjapöytä

Aina vaan sanasadetta

Pitsinen katto

Kauniita yksityiskohtia

Sanamattopeli

Tertius Nuttilaisen yöllisiä havaintoja

Annu ja Unna hetkeä ennen virallista avajaispuhetta.

Varjoja!

Unna ja Annu.

Kuvat: Francisco Socal


sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Terveisiä Ouluun!


Oi Oulua oi!
(ihana paikka ja kaupunki)

Siellä näyttelymme nyt on 
Valvegallerian 
upeissa tiloissa,
 ammattitaitoisen ja mukavan 
Valveen henkilökunnan huomassa.

Oulun reissu ja taannoiset avajaiset
olivat niin mieleenpainuvat, 
että hetki on mennyt kaikkea sulatellessa. 
Näyttää nimittäin siltä, 
että oululaiset hymyilevät aina
ja ottavat vieraansa avosylin vastaan.
(hyvin uttilaista, huomaamme) 
Lisäksi näyttelyn kasaaminen sujui suit-sait-sukkelaan
ja tehtiin lämmöllä ja ajatuksen kanssa.


Huikkaammekin heit! 
ja lämpimät kevätterveiset Utista:
Mukavalle taksikuskille, joka oli meitä kentällä vastassa.
Lämpimälle lounaalle, jonka saimme heti Valveelle päästyämme.
Kalevan Eeva-toimittajalle, joka teki meistä hienon ja ison jutun.
Forum-lehden Sadulle, jonka juttu käsitteli Annua ja Unnaa.
HolidayInn Oulun ihanalle henkilökunnalle.

Maijalle, joka teki tämän hienon merihirviön
ja kaikille mörkötreffeillä tapaamillemme ahkerille askartelijoille!
Sekä tietenkin:
Valveen henkilökunnalle, joka tuntuu puhaltavan yhteen hiileen ja saavan kaiken onnistumaan.
Katrille, Katille, Annalle, Minnalle, Jaanille, Juusolle, Maarialle ja Hannalle erityisesti KIITOS.
Unohtamatta tietenkään 
mörköjä ahkerasti leikanneille ja liimanneille Lumotut Sanat -harjoittelijoille. 
Olkoon Lumotut sanat -festivaali
täynnä rikkäi kävijöitä 
ja hyvää tunnelmaa!

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Lipasto

Kun yö värittää -sadussa värit löytyvät lopulta lipaston laatikosta,
"jonka koloihin ja syvennyksiin olisi voinut piiloutua vaikka mitä."


Näyttelyn lipasto on mustia laatikoita, 
jotka kaikki kätkevät sisäänsä yhden värin ja unimaiseman.

Alun perin Rullalla (syksyllä 2013) laatikoita oli 14, 
nyt Ouluun laatikot ovat monistuneet ja niitä on 26.
Laatikoista 20 on Annin tekemiä ja 6 muiden.
Mona on tehnyt hienon lattialla lepäävän laatikon, jonka sisällä on...
uskakaa tai älkää!
Lehmiä!
ja oi! kesä!
Unimaisemien rakentaminen sai alkunsa tutustumalla
ja kyselemällä millaisia unia ihmiset näkevät.
Listasimme näitä asioita.
He leijuvat, lentävät, kohtaavat villieläimen, 
sukeltavat, naamioituvat,uskaltavat, ihmettelevät, eksyvät, pelkäävät..


Laatikot on tehty kierrätysperiaatteella.
Laatikoiden vanerit on Kuopiosta erään kerrostalon hissiremontista
ja sisällä olevat maisemat on nekin tehty kierrätysmateriaalista.
Toisen roska on siis toisen taidetta.

Unessa kaikki on mahdollista.
Kierrätettyä materiaalia käyttäen
 unimaisemiin nousi selvästi kaksi teemaa ylitse muiden.
Vesi ja eläimet.
Ja koska sattumaa ei ole...
http://www.hs.fi/terveys/a1423026307214

ota siis taskulamppu käteesi ja
kurkkaa, avaa, kurota, 
katsele, haista, kosketa.


tiistai 14. huhtikuuta 2015

Ouluun!

Näyttelyn matka kohti Oulua 
ja Valvegalleriaa
alkoi tänään
kun näyttely pakkautui 
syvän tummanpunaiseen pakettiautoon.

Kuvassa (myöskin oululainen) JUUSO 
juuri ennen auton käynnistymistä.  

 terveisiä moottoritielle Juusolle ja Maarialle!
 

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Mörkötreffit


Meillä on treffit mörköjen kanssa
ja myös sinut on kutsuttu!

Tule Värinauttien mörkötreffeille
sunnuntaina 12.4. klo 13-15
Annantalolla 
Kun yö värittää -näyttelyssä!

Sana-ja kuvataidetyöpaja on kaikille ilmainen ja avoin 
ja työpajassa työskennellään pareittain, lapset ja aikuiset yhdessä.