maanantai 4. toukokuuta 2015

Avajaispäivän tunnelmia Oulussa

Lumotut sanat -festivaalin info

Näyttelyn vieraskirjapöytä

Aina vaan sanasadetta

Pitsinen katto

Kauniita yksityiskohtia

Sanamattopeli

Tertius Nuttilaisen yöllisiä havaintoja

Annu ja Unna hetkeä ennen virallista avajaispuhetta.

Varjoja!

Unna ja Annu.

Kuvat: Francisco Socal


sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Terveisiä Ouluun!


Oi Oulua oi!
(ihana paikka ja kaupunki)

Siellä näyttelymme nyt on 
Valvegallerian 
upeissa tiloissa,
 ammattitaitoisen ja mukavan 
Valveen henkilökunnan huomassa.

Oulun reissu ja taannoiset avajaiset
olivat niin mieleenpainuvat, 
että hetki on mennyt kaikkea sulatellessa. 
Näyttää nimittäin siltä, 
että oululaiset hymyilevät aina
ja ottavat vieraansa avosylin vastaan.
(hyvin uttilaista, huomaamme) 
Lisäksi näyttelyn kasaaminen sujui suit-sait-sukkelaan
ja tehtiin lämmöllä ja ajatuksen kanssa.


Huikkaammekin heit! 
ja lämpimät kevätterveiset Utista:
Mukavalle taksikuskille, joka oli meitä kentällä vastassa.
Lämpimälle lounaalle, jonka saimme heti Valveelle päästyämme.
Kalevan Eeva-toimittajalle, joka teki meistä hienon ja ison jutun.
Forum-lehden Sadulle, jonka juttu käsitteli Annua ja Unnaa.
HolidayInn Oulun ihanalle henkilökunnalle.

Maijalle, joka teki tämän hienon merihirviön
ja kaikille mörkötreffeillä tapaamillemme ahkerille askartelijoille!
Sekä tietenkin:
Valveen henkilökunnalle, joka tuntuu puhaltavan yhteen hiileen ja saavan kaiken onnistumaan.
Katrille, Katille, Annalle, Minnalle, Jaanille, Juusolle, Maarialle ja Hannalle erityisesti KIITOS.
Unohtamatta tietenkään 
mörköjä ahkerasti leikanneille ja liimanneille Lumotut Sanat -harjoittelijoille. 
Olkoon Lumotut sanat -festivaali
täynnä rikkäi kävijöitä 
ja hyvää tunnelmaa!

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Lipasto

Kun yö värittää -sadussa värit löytyvät lopulta lipaston laatikosta,
"jonka koloihin ja syvennyksiin olisi voinut piiloutua vaikka mitä."


Näyttelyn lipasto on mustia laatikoita, 
jotka kaikki kätkevät sisäänsä yhden värin ja unimaiseman.

Alun perin Rullalla (syksyllä 2013) laatikoita oli 14, 
nyt Ouluun laatikot ovat monistuneet ja niitä on 26.
Laatikoista 20 on Annin tekemiä ja 6 muiden.
Mona on tehnyt hienon lattialla lepäävän laatikon, jonka sisällä on...
uskakaa tai älkää!
Lehmiä!
ja oi! kesä!
Unimaisemien rakentaminen sai alkunsa tutustumalla
ja kyselemällä millaisia unia ihmiset näkevät.
Listasimme näitä asioita.
He leijuvat, lentävät, kohtaavat villieläimen, 
sukeltavat, naamioituvat,uskaltavat, ihmettelevät, eksyvät, pelkäävät..


Laatikot on tehty kierrätysperiaatteella.
Laatikoiden vanerit on Kuopiosta erään kerrostalon hissiremontista
ja sisällä olevat maisemat on nekin tehty kierrätysmateriaalista.
Toisen roska on siis toisen taidetta.

Unessa kaikki on mahdollista.
Kierrätettyä materiaalia käyttäen
 unimaisemiin nousi selvästi kaksi teemaa ylitse muiden.
Vesi ja eläimet.
Ja koska sattumaa ei ole...
http://www.hs.fi/terveys/a1423026307214

ota siis taskulamppu käteesi ja
kurkkaa, avaa, kurota, 
katsele, haista, kosketa.


tiistai 14. huhtikuuta 2015

Ouluun!

Näyttelyn matka kohti Oulua 
ja Valvegalleriaa
alkoi tänään
kun näyttely pakkautui 
syvän tummanpunaiseen pakettiautoon.

Kuvassa (myöskin oululainen) JUUSO 
juuri ennen auton käynnistymistä.  

 terveisiä moottoritielle Juusolle ja Maarialle!
 

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Mörkötreffit


Meillä on treffit mörköjen kanssa
ja myös sinut on kutsuttu!

Tule Värinauttien mörkötreffeille
sunnuntaina 12.4. klo 13-15
Annantalolla 
Kun yö värittää -näyttelyssä!

Sana-ja kuvataidetyöpaja on kaikille ilmainen ja avoin 
ja työpajassa työskennellään pareittain, lapset ja aikuiset yhdessä.



keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Minne kaikki värit katosivat? -laatikko


Seinän vieressä on iso musta laatikko. Ensin et näe ehkä mitään muuta. Kävelet lähemmäs ja huomaat laatikon yhdellä sivulla valkoisia kirjaimia. Niistä muodostuu teksti, vielä tarkemmin sanottuna kysymyslause.

Minne kaikki värit katosivat?

Kävelet lähemmäs kysymyksen pyöriessä mielessäsi
 eikä laatikon sisällä näy vieläkään mitään muuta kuin mustat seinät.

Ei kai se nyt tyhjä voi olla?
Eikö siellä pitäisi olla vastaus kysymykseen?

Vihdoin päästyäsi laatikon viereen kurkkaat sen sisälle. 
Laatikon pohjalla on sikin sokin värikkäitä paloja. 
Otat niistä yhden käteesi ja huomaat sen olevan 
kirjain, S-kirjain.
Kirjain on sininen.

Kurkkaat laatikkoon uudestaan.
Katseesi osuu I-kirjaimeen, nappaat sen käteesi ja asetat sen ensimmäisen kirjaimen viereen lattialle. 
Siinä samassa etsit jo N-kirjainta ja nappaat niitä heti kaksi, sillä niitä tarvitaan.
I, E ja vielä yksi N.

Luet kirjoittamasi sanan ääneen ja huomaat löytäneesi värin. Yhden värin mustasta laatikosta.
Kurkkaat uudestaan laatikkoon ja silmäsi osuvat oranssiin O-kirjaimeen.

Jos laatikosta löytyi sininen, löytyyköhän sielä myös ORANSSI?
Ja punainen? Entä vaaleanvihreä?

Istahdat lattialle laatikon viereen ja huomaat pian kirjoittavasi kymmenennen värin nimeä pehmoisilla eri värisillä kirjaimilla viereesi lattialle samalla kun mietit kuumeisesti, mitä muita värejä vielä on olemassa?

Sinne ne värit ainakin katosivat, mustaan laatikkoon, sinun löydettäväksesi.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Aukkotarina

On kai olemassa kauniita sanoja ja rumia sanoja. Mutta mikä sana on kaunis, entä ruma? Ja mitä tapahtuu silloin, kun rumat ja kauniit sanat sekoittuvat samaan tarinaan?

Aukkotarina on yksi näyttelyn sanataideteoksista. Se kertoo tarinan ajankulusta. Mutta aivan kuten yöllä aika tuntuu kulkevan aivan omia aikojaan tai vaihtoehtoisesti lakata kulkemasta kokonaan, riippuen siitä kuka aikaa yöllä tarkkailee, samalla tavalla myös aukkotarinassa aika kulkee eri tavalla joka kerta.

Idea on simppeli. Seinällä on tarina, josta puuttuu kaikki adjektiivit. Niin, mitäs ne olivatkaan ne ADJEKTIIVIT?

Kuvailevia sanoja, jotka vastaavat kysymykseen
 Millainen?

Tarinasta siis puuttuu adjektiivit mutta ei huolta, eivät adjektiivit kuitenkaan ole kadonneet. Ne löytyvät suoraan tarinan alapuolelta omasta laatikostaan.

Jokainen tarinankertoja lähestyy tarinaa omalla tavallaan ja kertoo samalla omanlaisensa tarinan.

Joku lukee tarinan ja sanat tarkkaan ja pohtii pitkään, mikä adjektiivi sopii mihinkin kohtaan asettaen vasta sitten yhden sanan jokaiseen tyhjään paikkaan.

Joku toinen valitsee vain omasta mielestään kauniita sanoja.

Kolmas yrittää tehdä mahdollisimman hassun tai oudon tarinan, jossa ei ole päätä eikä häntää.

Ja sitten tulee se, joka sulkee silmänsä ja nappaa adjektiivit täysin sattumanvaraisesti, lätkii ne tyhjille paikoille tarinaan, ottaa vasta sitten askelen, ehkä kaksi, taaksepäin ja lukee tarinan itselleen.

Jokainen tarina on siis erilainen ja varmasti aivan yhtä mielenkiintoinen.

Kysymys kuuluukin, millaisen tarinan sinä kerrot?