sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

6 päivää

Sunnuntai-ilta hämärtyy Tampereella. 

Se tarkoittaa tietenkin sitä, että huomenna on maanantai, 
mikä puolestaan tarkoittaa sitä, 
että ensi viikolla Tampereella avautuu upea ja ennennäkemätön lastentaidenäyttely, 
josta Aamulehden menoinfossakin vinkataan.



tiistai 23. heinäkuuta 2013

12 päivää

Onni huomasi sen ensimmäisenä palatessaan yöllä Nuttijoelta, 
seuraavaksi siihen kiinnitti huomiota Posteljooni Perttula jakaessaan aamun lehtiä. 
Vilma huomasi sen naapuritalon kuistilla aamuteetä juodessaan
ja seuraavaksi sen huomasi Morinin Liisa matkallaan töihin kirjastoon.
Hannu olisi voinut kertoa tämän kaiken uttilaisille jo eilen, sillä hän näki kyllä kaiken avaruudesta käsin, mutta hänestä oli hauskempaa seurata tilanteen kehittymistä uttilainen uttilaiselta.
Liisa soitti tietenkin ensimmäisenä Anelmalle eikä aikaakaan kun muutaman talon päässä heräsi Pauno pihalta kantautuvaan Anelman "uutistoimiston tiedotteeseen".
Kun radio Uttix ja muut tiedotusvälineet pääsivät paikalle, ensimmäisenä asiaa oli jo kommentoimassa Hahmo Uttilainen. 
Ja niin se oli virallista:
Annu ja Unna ovat lähteneet Tampereelle ja näyttelyn pystytys on alkanut.


keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

17 päivää




Välillä kun on oikein paljon asiaa, 
ei silti mitään sanotuksi saa, 

kun on sanat sekaisin,
kirjaimet sikin sokin.

maanantai 15. heinäkuuta 2013

19 päivää


Ketkäs ne siinä? Ihan vieritysten Unna Onerva ja Annu Euliina Autti. Kuva Värinauttien kotialbumista.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

20 päivää

Jokainen teos tarvitsee kehyksen, 
vaan minkä kokoisen?
ja minkä värisen?
ja minkä muotoisen?

lauantai 13. heinäkuuta 2013

21 päivää

Ne huhuilevat jossain korkealla,
silmät loistavat kirkkaana pimeässä
- pöllöt eivät noki.


perjantai 12. heinäkuuta 2013

22 päivää

Tässä se nyt on. 
Värinauttien taidenäyttelyn juliste.

Juliste on Anni Pöyhösen käsialaa.

torstai 11. heinäkuuta 2013

23 päivää

Jaloissa pyöri koko päivän lankarullia. Monen värisiä ja kaiken kokoisia. 

Samalla kun keräilin rullia niille tarkoitettuun laatikkoon mietin Rullaa.


Rullan nettisivuilla voit muuten tutustua Värinauttienkin taidenäyttelyyn 
ja tarkistaa miten sinä pääset paikalle parhaiten.

Pian nähdään Rullassa!

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

24 päivää

                                      
               Niin se muodostuu
                                                        äänteestä kirjain
                         kirjaimista tavu
                                                                                                  tavuista sana. 

   Ja toisaalta samoista kirjamista niin monta eri sanaa.

tiistai 9. heinäkuuta 2013

25 päivää

Viesti vastaanotettu!!!!
Saimme juuri kuvapostia Kuopiosta. Julkaisen kuvan heti, sillä niin innoissani olen! Nyt voin kaivaa pensselin esiin ja alkaa valmistamaan kiviä. Kuva nimittäin kertoo meille paljonkin, mutta toimii teille lukijoille pienenä kuva-arvoituksena ja vihjeenä tulevasta. Jotain harmaata siinä valmistuu...




Kiitokset kauas Kuopioon asti sinne Kaislastenlahteen erään mökin pihaan.
Siellä ahertavat ystävämme Leena ja Veikko Airaksinen näyttelyyn liittyvän suurehkon projektin äärellä.

Kiitokset myös Nokialle Lankaruutu-kauppaan ja Eija-Liisa Paalaselle. Lankaruudussa on myös työskennelty toisen suurehkon projektin äärellä.

Tukijoukoista on ollut suuri apu näyttelyn valmistumisessa. On hienoa huomata, että Annulla ja Unnalla sekä meillä Monalla ja Annilla on paljon auttajia. Olette meille suuri apu ja puhdasta kultaa.

Leenan ja Veikon sekä Eija-Liisan avulla onnistuu näyttelyn mainoksessa lupaamamme "kurkkaa, avaa.. " . Miten? Tervetuloa katsomaan!




maanantai 8. heinäkuuta 2013

26 päivää

Yleensä sitä  kissojen ja koirien kanssa etsitään, 
välillä sotkuinen kulmakaappi ympäri käännetään.
On sitä etsitty sukkalaatikosta ja kasvimaalta,
ystävän kanssa kerran lehtikasan alta.


Nyt vanhojen kirjojen sivuja käännellään,
kun inspiraatiota etsitään taiteseen ja elämään. 

perjantai 5. heinäkuuta 2013

29 päivää

Eilen saimme paketin. Sen sisältä paljastui aarteita, jotka saimme lahjoituksena Kuopiolaiselta EMO-Tuotanto Oylta, joka myy kankaanpainovärejä ja -tarvikkeita. Kiitos paketista ja terveisiä Kuopioon!



torstai 4. heinäkuuta 2013

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

31 päivää

Kun tulee hämärä
tai yöllä pimeä,

niin silmissäkö sumenee 
vai miksei sanoista selvää saa?



tiistai 2. heinäkuuta 2013

32 päivää

Ja pikkuhiljaa alkavat asiat jäsentyä,
 loksahdella omille paikoilleen.



Mitä kaikkea se yö värittääkään?